Hyvinvointialalta paperiteollisuuteen
Joonas Jaatisen toimenkuvaa tuotannon suunnittelijana Jujolla voisi kuvata linkiksi myyntiosaston ja tuotannon välillä. Hän vastaa tuotannon suunnittelusta ja aikataulutuksesta, tavoitteenaan sujuvan ja tehokkaan toiminnan varmistaminen. "Tuotannon suunnittelussa keskitymme kustannustehokkaisiin ratkaisuihin ja asiakastarpeiden täyttämiseen" Joonas kertoo.
Joonas on kolmannen sukupolven jujolainen ja aloitti Jujolla kesätöissä jo 14-vuotiaana. "Kesätöistä kaikki alkoi, ja olen ollut täällä siitä lähtien töissä jossain muodossa."
"Menin armeijaan vuonna 2008 ja toimin siellä lääkintämiehenä," Joonas kertoo. "Tehtäväni armeijassa herätti kiinnostukseni hyvinvointialaan ja armeijan jälkeen opiskelinkin Tampereella urheiluhierojaksi ja personal traineriksi, joiksi valmistuin 2010. Lisäksi suoritin neljä vuotiset naprapatian opinnot Kymenlaakson AMK:ssa.”
Näillä eväillä Joonas perusti yrityksen, joka työllisti hänet useaksi vuodeksi. "Minulla oli oma yritys ja naprapatiaklinikka, mutta veri veti pian takaisin tehtaalle, missä isäni ja isoisäni olivat myös työskennelleet."
Hän palasi tehtaalle ja toimi tuotannossa pakkaajana ja tavaran käsittelijänä kuullessaan aikuiskoulutustuesta ja päätti ottaa loikan urallaan samalla työskennellen tehtaalla. ”Suoritin kansainvälisen kaupan tutkinnon Turussa, mikä osittain valmisti minut nykyiseen rooliini täällä Jujolla. Koulutus yhdistettynä vankkaan käytännön kokemukseen tuotannon puolelta antoi vahvan lähtökohdan työhöni.”
Nykyisin Joonaksen työtehtäviin kuuluu tuotannon suunnittelu ja aikataulutus. "Suunnittelen kustannustehokkaita ajo-ohjelmia asiakkaiden tarpeet huomioiden. Teen tiivistä yhteistyötä markkinahoitajien ja tuotannon kanssa varmistaakseni, että tilaukset voidaan toteuttaa ajallaan ja tehokkaasti."
"Koulutus yhdistettynä vankkaan käytännön kokemukseen tuotannon puolelta antoi vahvan lähtökohdan työhöni.”
Tavallinen työpäivä alkaa sähköpostien tarkistamisella ja varmistamisella, että kaikki tuotteet on saatu valmistettua aikataulussa. "Aamupäivisin osallistun useisiin kokouksiin, kuten tuotanto-, laatu- ja myyntipalavereihin. Iltapäivisin keskityn tilauslistojen läpikäyntiin ja uusien tilauksien ajo-ohjelmien laatimiseen."
Joonas haaveilee työskentelystä ulkomailla. "Haluaisin joskus työskennellä vieraassa kulttuurissa perheeni kanssa. Lisäksi haaveilen oman mehiläistarhausyritykseni laajentamisesta."
Joonas on nähnyt paperiteollisuuden muuttuvan merkittävästi vuosien varrella. "Digitalisaatio ja lainsäädännön muutokset ovat vaikuttaneet alaan. Työturvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat myös nousseet tärkeiksi teemoiksi."
Vapaa-ajallaan Joonas viettää aikaa perheensä, mehiläistarhauksen ja ulkoilun parissa. "Minulla on myös vahva musiikkiharrastus ja soitan useita soittimia rockbändissä kaksoisveljeni kanssa. Lisäksi liikunta on erittäin tärkeä osa elämääni, harrastan muun muassa crossfittiä ja uintia. Liikunta ja luonnossa oleminen ovat minulle varmaankin ne asiat, jotka auttavat minua jaksamaan arjessa ja joilla pääsen purkamaan energiaa.”
Joonaksen mielestä ratkaisukeskeisyys, järjestelmällisyys ja vahvat kommunikaatiotaidot ovat tärkeitä ominaisuuksia hänen työssään. "Kykyni suunnitella ja hallita prosesseja kokonaisvaltaisesti on ollut vahvuuteni ja auttanut eteenpäin työurallani täällä Jujolla."